Tiedeluokka KOKKO, syksyn uutisia

Tiedeluokka KOKKO on syksyn aikana virtittänyt hiljalleen toimintaa pitkän hiljaiselon jälkeen. Lukioryhmät ovat vierailleet kuulemassa tutkimuksen uusia tuulia sekä tekemässä mielenkiintosia töitä laboratoriossa. Lainattavia välineitä on on ollut opetusluokissa käytössä. Monessa tilanteessa myös LUMA-asiantuntijamme Tommi Nurmi on ollut opastamassa käytön alkuvaiheissa opettajia ja oppilaita. Erityisesti ohjelmoitava Lego Spike sarja on herättänyt kiinnostusta kuin myös ohjelmoitavien Sphero pallojen luokkasalkku. Ns. matematiikkapakeista on lainassa Kaustisella koko lukukauden 36 oppilaslaatikkoa (kuvassa) ja niitä olisi vielä toinen mokoma saatavilla kiinnostuneelle luokalle. Kysykääpä lainaan!

Kokkolan kaupungin alakoulujen valinnaisaineena toteutettava "Tutkin ja kokeilen" on osoittanut mukavaksi tavaksi kouluille hyödyntää juuri yhdistää LUMA-keskuksen tarjoamaa apua ja resurssia. Valinnaisaineessa on mahdollisuus tutkia ja kokeilla mielenkiintoisia luonnonilmiöitä tutkimusprojektien, leikkien ja pelien avulla teknologiaa hyödyntäen. Ohjelmointia harjoitellaan aktiivisesti tehden ja mahdollisuuksien mukaan rakennetaan robotteja. Valinnaisaineen opettamisesta vastaavat ja kiinnostuneet opettajat olkaa yhteydessä, niin mietitään kuinka vosimme tehdä yhteistyötä jatkossa tämän mielenkiintoisen valinnaisaineen toetutuksessa.