20.04.2025

Suuri linturetki -tempaus sai koululaiset liikkeelle Helsingistä Inariin

Lähes 4000 koululaista, 76:lta eri paikkakunnalta ympäri Suomen tunnisti Muuttolintujen kevät -sovelluksella 18700 lintua.

Jyväskylän yliopiston Digitaalinen kansalaistiedekeskus yhdessä Keski-Suomen LUMA-keskuksen, LYKE-verkoston, Luontoliiton ja BirdLifen kanssa haastoivat Suomen koulut mukaan linturetkelle. Haastehan otettiin vastaan, sillä lähes 4000 koululaista, 76:lta eri paikkakunnalta ympäri Suomen osallistuivat Suureen linturetki -tempaukseen!

Mukana olevat koulut järjestivät 1-2 tunnin mittaisen linturetken tapahtumapäivänä 7.4.2025. Tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria luonnon tarkkailuun sekä kiinnittää huomiota lähiluonnon lintujen lajirikkauteen.  

Lintuja ei tarvinnut etukäteen osata, vaan ideana oli tutustua ja ihmetellä yhdessä. Apuna maastossa olivat Linturetkikone sekä Muuttolintujen kevät -sovellus sekä osilla paikkakunnista BirdLifen asiantuntijat.

Kokkolassa havaintoja tehtiin Villa Elban maastossa

Kokkolan linturetki järjestettiin Keski-Pohjanmaan LUMA-keskuksen, BirdLife Keski-Pohjanmaan ja Villa Elban luontokoulun yhteistyönä. Retken aikana Hollihaan ja Halkokarin koulujen oppilaat pääsivät Muuttolintujen kevät -sovellusta, kiikareita ja kaukoputkia hyödyntäen tarkkailemaan lintuja retkikummien opastuksella. Raikkaassa kevätaamussa Villa Elban luontopoluilla ja lintutorneilla havaittiin yhteensä 47 lintulajia. Sovellus tunnisti tallennetuista äänitteistä 27 lajia, muun muassa ristisorsan, tundrahanhen, töyhtöhyypän ja mustarastaan. Retken kruunasi vaikuttava näköhavainto merikotkasta.

Retkien aikana tunnistettiin 6600 lintua

Retkien aikana Suomen koululaiset havaitsivat kaikkiaan 71 eri lintulajia. Näistä yleisimmin nähty laji oli varis, joka oli 76 %:ssa raportoiduissa havainnoissa. Toiseksi yleisin oli talitiainen 71 % ja kolmanneksi yleisin peippo 53 %. Muuttolintujen kevät -sovellukseen retkipäivältä kertyi 8500 äänitystä. Lintuja tunnistettiin 18700, joista yli 90 % tunnistuksia oli 6600.

Linturetkien tulokset julkaistiin 8.4. järjestetyn Kysy luontoviisaalta – lasten luontopaneelin yhteydessä. Tilaisuuden tallenne löytyy Yle Areenassa 8.5. asti, minkä jälkeen se on katsottavissa Jyväskylän yliopiston Moniviestin -kanavalla.

Kysy luontoviisaalta – lasten luontopaneelissa Jyväskylän yliopiston asiantuntijat vastasivat kiperiin luontokysymyksiin, kuten “Miksi nokkonen pistää?”, “Kakkaako kalat?”, “Millainen suu on madolla?” ja “Kuinka kauan lintu pystyy lentämään?”.

Suuri linturetki –tempaus ja Kysy luontoviisaalta – lasten luotopaneeli olivat osa Kansalaistieteen Lähde: Muuttolintujen kevät -tapahtumaa sekä International Day of Children’s University 2025 päivää, jota vietetään virallisesti 11.4. eri puolilla Eurooppaa.

  Kysy luontoviisaalta - lasten luontopaneeli Jyväskylän yliopiston Moniviestimessä   →
  Muuttolintujen kevät opetuskäytössä   →
  Linturetkikone   →